”(4) Rakkaani pani kätensä [oven] salvasta, Ja sydämeni kaipasi häntä. (5) Nousin avaamaan rakkaalleni, Ja käteni tippuivat mirhalla, Sormeni nestemäisellä mirhalla, Lukon kahvoille.” – Sng 5: 4-5 NKJV
Nämä jakeet seuraavat välittömästi morsiamen kysymystä: ”(3) Minä olen riisunut viittani; Kuinka voin laittaa sen päälle [uudelleen]? Olen pessyt jalkani; Kuinka voin saastuttaa heidät?” – Sng 5: 3 NKJV Kuten näimme viime kerralla, morsiamella oli erilainen odotus siitä, miten tämä kohtaaminen rakkaansa kanssa voisi kehittyä. Kun hän kuuli hänen äänensä, hänen sydämensä kääntyi välittömästi hänen puoleensa (jae 6), ja heti sen jälkeen hänen mielensä alkoi esittää kysymyksen: ”Mutta miten?” Ja siinä se on muutamassa säkeistössä: jatkuva kamppailu sydämen ja mielen välillä, joka on meille liiankin tuttu. Herra kutsuu meitä avaamaan oven Hänelle, sydämemme vetää puoleensa Hänen ääntään, mutta kuinka nopeasti me sitten kyseenalaistamme tavan, jolla voisimme tulla kysymään: ’Kuinka?’ Eikö tämä ole heikon tilamme sairaus, ikkuna sieluumme? Mielemme vastustaa herännyttä sydäntä.
Näiden jakeiden vastaus on tyypillisesti paradoksaalinen sulhasemme tavasta, meille ei anneta sanallista vastausta morsiamen kysymykseen ”miten”, pikemminkin teko, jolla on syvällinen merkitys ja merkitys, mikä vastaa hänen huolenaiheisiinsa, mutta tavalla, jota hän ei odottanut. Sillä me luemme: ”Rakkaani pani kätensä oven salpaan ja sydämeni kaipasi häntä”. Muissa käännöksissä on
”(4) Rakkaani työnsi kätensä salpa-aukon läpi; sydämeni alkoi hakkaamaan häntä.” – Sng 5:4 NIV
”(4) Rakastajani työnsi kätensä reiän läpi, ja tunteeni heräsivät häntä kohtaan.” – Sng 5: 4 NET
Ovessa oli aukko, josta sulhanen pääsi laittamaan kätensä salvan reiän läpi ja niin hän teki. Hän oli ulkopuolella, mutta kun hän työnsi kätensä sisään, Raamattu sanoo, että hänen sydämensä hakkasi hänen puolestaan, hänen tunteensa olivat liikuttuneita ja jopa heränneet. Mikä kiehtova kertomus meille tässä annetaankaan. Katso mitä seuraavaksi tapahtui (5) Nousin avaamaan rakkaalleni, Ja käteni tippuivat mirhalla, sormeni nestemäisellä mirhalla, Lukon kahvoissa.” – Sng 5: 4-5 NKJV Sitä mirhaa ei ollut ennen ollut, mutta se oli varmasti nyt. Se oli kaikkialla hänen käsissään ja tippui sormistaan, lukon kahvat peitettiin sillä! Tämä johtuu siitä, että sulhanen kaatoi nestemäistä mirhaa kahvoihin, kun hän työnsi kätensä aukon läpi, mutta miksi hän tekisi niin? No, uskon, että se oli Hänen vastauksensa morsiamen huoleen: ’Kuinka voin mennä kanssasi yöhön?’ (katso QuickBite 64). Minäpä selitän, mitä uskon täällä tapahtuvan, ja kyse on voitelusta!
Voitelu Vanhassa testamentissa oli prosessi, jossa tahrattiin, hankattiin tai kaadettiin erityisesti valmistettua öljyä jonkun päähän tai esineeseen symboloimaan sitä henkilöä (tai esinettä), jonka Jumala oli valinnut pyhäksi ja erotettavaksi pyhää tarkoitusta varten. 30:22-32 käsittelee voiteluöljyä yksityiskohtaisesti ja kuvailee tarkasti, kuinka se tulisi valmistaa ja käyttää pappien, kokousteltan, todistuksen arkin ja kaikkien muiden ilmestysmajassa olevien esineiden pyhittämiseen. Yksi tärkeimmistä ainesosista tämän pyhimmän yhdisteen sekoittamiseksi oli 500 sekeliä (noin 12 paunaa) mirhaa jokaista öljyn hinaa kohti (noin 3,5 litraa). Joten kun sulhanen työnsi kätensä oven reiän läpi ja levitti nestemäistä mirhaa kahvojen päälle, voisi sanoa, että hän voiteli ne. Tästä hetkestä lähtien, jotta morsian näkisi rakkaansa, hänen täytyi koskettaa hänen voiteluaan, koska hän ei voinut avata ovea koskematta hänen mirhansa peittämiin kahvoihin. Nyt jotain hyvin erityistä tapahtuu, kun kosketat voideltua esinettä, koska mitä tahansa (tai kuka tahansa) koskettaa voideltua esinettä, myös heistä tulee pyhiä (tai erotettuja) Herralle. Näin Herra kertoi Moosekselle voitelusta:
”(29) Pyhittäkää heidät, jotta he olisivat kaikkein pyhimpiä. Kaikki, mikä koskettaa heitä, tulee pyhäksi.” – Exo 30:29 ESV
Kun nainen asetti kätensä oven kahvoille, hän kosketti sulhasensa voitelua ja tuli hänelle pyhäksi (tai erotettiin). Ennen kuin hän pystyi lähtemään yöhön etsimään rakastajaansa, hänet oli ensin voideltava hänen morsiamekseen. Tämä pätee myös meihin. Rakkaani, sydämessämme on Jeesuksen sinne asettama voitelu, jota koskettaessaan se valmistaa meitä menemään kohtaamaan Hänet Hänen morsiamenaan. Tiedän, että tämä on syvällistä, mutta kirjoittaessani liikutun syvästi sellaisesta mysteeristä, joka meille avautuu. Kun Jeesus voiteli oven, josta Hän voi astua sydämeemme, Hän avasi meille myös tien astua sisään Hänen morsiamenaan!
Ovi on keskeinen tässä kohdassa Laulujen 5:2-7:ssä. Se edustaa kahden rakastajan välistä rajapintaa, sulhasen ja morsiamen välistä portaalia, jonka kautta kumpikin voi kulkea sisään ja ulos toisen perässä. Tunnetussa Johanneksen 10. luvussa, kun Jeesus opetti olevansa hyvä paimen, Hän kuvaili itseään myös oveksi ja aivan oikein yhdistämme tämän pelastukseen, mutta siinä, mitä Jeesus todella sanoi, on enemmän;
”(9) Minä olen ovi. Jos joku tulee minun ohitseni, hän pelastuu ja menee sisään ja ulos ja löytää laitumen.” – Jhn 10: 9 ESV
Pelastuksen lisäksi meille esitetään tässä käsite mennä sisään ja ulos Hänen kauttaan etsimään laitumia. Palaamme Jeesuksen luo paimenempanamme parin pikapuraisun kuluttua, mutta nyt korostan, että Jeesus on ovi, josta voimme astua sisään ja ulos hengellisestä elämästämme. Kuitenkin tämä ovi on vertaansa vailla, koska me emme vain kulje läpi, vaan pysymme myös sisällä, ja siksi mitä tahansa astumme sisään Hänen kauttaan, me astumme sisään myös Hänessä. Jälleen kerran näemme tämän kaksinaisuuden toimivan, ei vain Kristus meissä, vaan olemme myös hänessä, ei teoreettisesti tai edes teologisesti, vaan hyvin todellisella, henkilökohtaisella ja intiimillä tavalla, Jumalan Pyhän Hengen mahdollistamalla liitolla. Toistaakseni nyt tämän sarjan aiemmista pikapaloista, kaikki tämä tapahtuu sydämissämme. Puhumme nyt sisäisestä henkisestä elämästä, josta kokemuksemme ja perustamme täytyy alkaa, ennen kuin olemme valmiita kohtaamaan ulkopuolisen maailman. (Tämä ei ole uutta: ensin läheisyys, sitten tehtävä, ensin suhde, sitten toimeksianto ja nämä kaksi ovat kytkettyinä, toisen tulisi aina johtaa toiseen.) Kun avaamme oven sydämeemme ja sallimme Jeesuksen astua sisään, me otamme sisimpäämme vastaan Hänet, joka on itse Ovi, ja tämän sydämessämme olevan oven kautta meitä kutsutaan astumaan sisään. Näen tämän sisältä ulospäin suuntautuvana paradigmana. Meissä on ovi, joka avautuu äärettömästi suurempaan tilaan. Mihin tämä ovi johtaa, jos astumme sisään? Uskon, että se vie meidät moniin paikkoihin. Ensimmäinen kerta, kun kuljimme läpi, oli pelastuksen jälkeen.
”(6) Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Kukaan ei tule Isän tykö muuten kuin minun kauttani.” – Jhn 14:6 ESV
Huomasitteko, kuinka me tulemme Isän tykö? Jeesus sanoi, että se tapahtuu ”minun kauttani”. Jeesus oli ovi, josta kuljimme tullaksemme Isän luo.
”(1) Sen tähden, koska meidät on vanhurskautettu uskon kautta, meillä on rauha Jumalan kanssa Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.” – Room.5:1 ESV
Jälleen tulemalla Jeesuksen ”kautta” meillä on rauha Jumalan kanssa. Ja Heprealaiskirjeessä meille kerrotaan
:”(19) Sen tähden, veljet, koska meillä on luottamus päästä pyhiin paikkoihin Jeesuksen veren kautta,(20) uudella ja elävällä tiellä, jonka hän avasi meille esiripun läpi, toisin sanoen lihansa kautta” – Heb 10: 19-20 ESV
Kaikilla tavoilla, joilla voimme kulkea Jeesuksen läpi ovena, joko pelastuksen, huolenpidon, rauhan tai parantamisen vuoksi, on yksi, josta vain morsian voi astua sisään. Se on siellä jossain sydämessäsi, oletko jo löytänyt sen? Kun olet etsinyt romantiikkaan johtavaa ovea, tiedät sen, kun löydät sen, koska kuten shulamiitti, sydämesi syttyy, kun tunnet Jeesuksen käden astuneen sisään ja voidelleen sen mirhalla.
