”(6) Avauduin rakkaalleni, mutta rakkaani oli kääntynyt pois [ja] oli poissa. Sydämeni hyppäsi ylös, kun hän puhui. Etsin häntä, mutta en löytänyt häntä; Soitin hänelle, mutta hän ei vastannut minulle. (7) Vartijat, jotka kulkivat ympäri kaupunkia, löysivät minut. He löivät minua, he haavoittivat minua; Muurien vartijat Ottivat verhoni minulta pois.” – Sng 5:6-7 NKJV
Sillä kaikki, mitä voimme päätellä Shulamiitin häpeällisyydestä, totuus säilyttää hänen halukkuutensa kärsiä paljon vaaran ja vainon edessä rakkauden tavoittelussa. Yö ei tuonut mukavan kohtaamisen turvallisuutta, jonka eristäytyminen olisi tuottanut, vaan hänen kohtalonsa paljaan ja julman antaumuksen paljastamisen, joka maksoi kalliisti. Tämä johtuu siitä, että hänen rakkaansa ahkera etsintä kaupungin kaduilla ei ollut hyväksyttävää heidän palveluksessaan oleville vartijoille eikä muurien vartijoille. Luulenpa, että hänen aikeensa erehtyivät pahasti yön naiseksi, ja he loukkaantuivat hänestä, tai ehkä he kyseenalaistivat hänen uskottomuutensa Salomoa kohtaan, kun hän kutsui toista, jota he eivät tunteneet. Minkä tahansa rikoksen he olettivat; Hänen haavansa olivat ansaitsemattomia. Tässä on joitakin syvällisiä yhtäläisyyksiä Herramme kärsimyksen kanssa. Sillä Hänen heltymätön rakkautensa toi Hänelle ansaitsemattoman rangaistuksen julmuuden niiltä, jotka oli uskottu esi-isiensä uskon ja menojen vartijoiksi, kun Häntäkin lyötiin, haavoitettiin ja riisuttiin ennen lopullista sovitusuhriaan ristillä.
”(3) Ihmiset halveksivat ja hylkäävät hänet, murheiden mies ja surun tuntema. Ja me ikään kuin kätkimme kasvomme Häneltä; Häntä halveksittiin, emmekä me arvostaneet Häntä. (4) Totisesti hän on kantanut meidän murheemme Ja kantanut meidän murheemme; Silti me arvostimme Häntä lyötynä, Jumalan lyömänä ja ahdistettuna. 5) Mutta Häntä [haavoitettiin] meidän rikkomustemme tähden, [Häntä särjettiin] meidän pahuutemme tähden; Rangaistus rauhastamme [oli] Hänen yllään, ja Hänen raidoistaan me olemme parantuneet.” – Jesaja 53: 3-5 NKJV
Tässä on jotain, mitä meidän on otettava huomioon, ja miksi kirjoitan niin kuin kirjoitan. Edessämme väistämätön mutta perustavanlaatuinen välttämättömyys, joka meidän on omaksuttava, jos aiomme koskaan olla Hänen loistava morsiamensa ilman tahraa tai ryppyä. Aiemmin tässä sarjassa tutkittu mirhan voitelu on kutsu Kristuksen haavoihin. Tämä on kaksitahoista. Ensiksi, uskon kautta tuntemaan ristiinnaulittu Vapahtaja, toiseksi (kuten Paavali kirjoittaa Php 3:10,11) ”osallistumaan Hänen kärsimyksiinsä, tulemaan Hänen kaltaisikseen Hänen kuolemassaan ja siten jotenkin saavuttamaan ylösnousemuksen kuolleista.” Muistatko ylösnousemuksen jälkeen, kun Tuomas kaipasi Jeesusta käymään opetuslasten luona? He kertoivat hänelle ihmeellisen uutisensa sanoen: ”Olemme nähneet Herran!”, mutta hän vastasi: ”Ellen näe naulanjälkiä hänen käsissään ja laita sormeani kynsien kohdalle ja laita kättäni hänen kylkeensä, en usko.” Johannes 20:25 Sitten viikkoa myöhemmin Jeesus ilmestyi heille jälleen, tällä kertaa Tuomas oli heidän joukossaan, ja Jeesus sanoi hänelle: ”Pane sormesi tähän; Katso käteni. Ojenna kätesi ja laita se kylkeeni. Lakkaa epäilemästä ja usko.” Johannes 20:27 NIV. Hylkäämme nopeasti Tuomaksen epäilijänä, joka tarvitsee lisävahvistusta uskon puutteensa vuoksi, mutta uskon, että tässä tapahtuu enemmän kuin kehotus. Tiesitkö, ettei Tuomas ollut ainoa, joka epäili ylösnoussutta Kristusta? 24:36-49 kertoo ja muistelee, kuinka kaikkia opetuslapsia vaivasi epäilys mielessään, kun Jeesus ilmestyi heille (Luuk. 24:38). Jeesus kutsuu: ”(39) Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani. Se olen minä itse! Kosketa minua ja katso; aaveella ei ole lihaa ja luita, kuten näette minulla.” (40) Kun hän oli sanonut tämän, hän näytti heille kätensä ja jalkansa. ” – Luukas 24: 39-40 NIV
Täällä tapahtuu paljon, mutta pointtini on, että meitä kutsutaan koskettamaan Kristuksen haavoja, koska Hänen haavojensa kautta voimme uskoa ja tietää Hänen ylösnousemuksensa toimivan meissä voimakkaimmin (Room. 6:3-5).
Kun laitat kätesi Kristuksen haavoihin, vedotaan johonkin syvästi läheiseen. Se on kutsu Kristukseen Hänen morsiamenaan.
Vuosien varrella morsiamella on ollut monia vihollisia: väärinkäytetty, väärinymmärretty ja haavoittunut, hän on kärsinyt paljon. Lisäksi tulee aika, jolloin ”kaupungin vartijat” tai ”muurien vartijat” eivät suvaitse morsianta lainkaan. Hän on loukkaus heitä kohtaan. He eivät tunne sulhasta eivätkä sitä, missä Hän saattaisi olla. Ja kuitenkin Shulamiitin esimerkki haastaa kaiken kompromissin puolustettavuuden ja kohtaa mitä kiistatta kaiken Laodikean kirkossa piilevän penseän käytöksen. Kuten usko, rakkaus on todistettava, ja usein koetus on kärsimys. Kuitenkin nöyrien ja viisaiden vastoinkäymiset ovat ovi kypsyyteen ja kutsu hengelliseen kasvuun. Tässä on siis asian ydin. Meille esitetään valinta: valitse tämä vaarallinen yritys rakkauden tavoittelussa sen heräämisen hetkellä tai kieltäydy kutsusta ”tulla pois kanssani” kokonaan. Shulamiittia ei vaadittu, vain kutsu kehotti. Hänen ei tarvinnut jättää lepoaan, mutta hänen sydämensä pakotti siihen. Samalla tavoin meidän tulisi nousta passiivisuudesta sulhasemme kutsuun ja heittää syrjään seurausten pelko tai kunniallisuuden määrääminen, kuten kuningas Daavid kerran vannoi:
”(22) Minusta tulee vielä arvottomampi kuin tämä, ja minua nöyryytetään omissa silmissäni. Mutta näiden orjatyttöjen kautta, joista puhuit, minua pidetään kunniassa.”” – 2. Samuel 6:22 NIV
Tällainen altistuminen, kun riisumme vaatteet, jotka eivät sovi Morsiamelle, asettaa meidät kauneimmin sulhasemme silmiin ja muut kunnioittavat meitä morsiusmatkallaan. Tämä haavoittuvuuden välttämättömyys tuo mukanaan väistämättömyyden haavoittua, mutta jos kärsimykseni jollakin tavalla kirkastaisi Häntä, kuinka voisin kieltäytyä? Tai jos haavojeni kautta Kristuksen luonto täydellistyy minussa, mitä sanoisin? Eikö minun pitäisi ottaa vastaan Hänen kärsimyksensä, jos samalla tavoin voisin tuntea Hänet paremmin? Kyllä, anna sieluni nousta ja laulaa morsiamen laulua, joka on hylännyt kaiken etsiessään häntä, jota hänen sielunsa rakastaa vastauksena Hänen sydämensä kutsuun: ”Tule pois minun kanssani”. Tragedia tässä nimenomaisessa kohdassa (Laulujen laulujen laulu 5:2-7) on se, että Morsian ei tiennyt, mistä sulhanen löytyisi. Huolimatta siitä, että hän oli jo keskipäivällä vakuuttunut siitä, mistä hän saattaisi löytää hänet (Laulujen laulu 1:7,8), nyt oli yö, ja Hänen vierailunsa välittömyys käänsi hänen huomionsa pois aiemman opetuksen vehreiltä laitumilta toivoen löytävänsä hänet kaupungista. Loppujen lopuksi hän oli löytänyt hänet sieltä aiemmin
1 Shulamiitti Yöllä vuoteellani etsin sitä, jota rakastan; Etsin häntä, mutta en löytänyt häntä. 2 ”Minä nousen nyt”, [sanoin] ”ja kulje ympäri kaupunkia; Kaduilta ja aukioilta etsin sitä, jota rakastan.” Etsin häntä, mutta en löytänyt häntä. 3 Vartijat, jotka kulkivat ympäri kaupunkia, löysivät minut; [Minä sanoin,] ”Oletko nähnyt sen, jota rakastan?” 4 Tuskin olin kulkenut heidän ohitseen, kun löysin sen, jota rakastan. Pidin häntä sylissäni enkä päästänyt häntä menemään, Ennenkuin olin tuonut hänet äitini taloon ja hänen kamariinsa, joka minut siittää. Laulujen laulu 3:1-4 (NKJV)
Kuten shulamiitti, morsian on mennyt ulos yöhön vaarantaen kaiken rakkauden vuoksi, ja monet ovat haavoittuneet takaa-ajossa niiden toimesta, joihin hänen olisi pitänyt voida luottaa. Mitä teemme, kun Jeesus ei ole siellä, missä odotamme löytävämme Hänet tai missä kerran tunsimme Hänet aiemmin? Mitä teemme, kun vuodenajat vaihtuvat ja siitä, mitä kerran pidimme luotettavana, on tullut meille tuskamme lähde? Mitä teemme, kun haavoittuvuutemme ja altistumisemme kutsuvat muiden julmuutta, jopa niiden, joille on annettu tehtäväksi turvallisuutemme? Tässä Quick Bite -sarjassa olen pyrkinyt vastaamaan näihin kysymyksiin kiinnittämällä huomiomme sisäisen hengellisen elämämme laatuun ja vaalimalla läheisyyden elämäntapaa. Koska toisin kuin shulamiitti, me emme ole koskaan yksin, ja vaikka saatamme etsiä Häntä kaupungista, muista ensin, että Jeesus asuu meissä. Kun eksymme, pysymme Hänessä, kun murhe kuin meren aallot vierivät, lepää Hänen iankaikkisessa läsnäolossaan, kun Jeesus näyttää kaukaiselta, katso sisimpäämme, sillä siellä asuu sielumme sulhanen paimen, joka johtaa meidät turvalliselle laitumelle. Morsiamelle on tulossa palautus. Hän on lähtenyt kaupunkiin ja haavoittunut, mutta Herra on tullut johdattamaan hänet tyynien vesien äärelle ja palauttamaan hänen sielunsa.
”(1) Daavidin psalmi. Herra [on] minun paimeneni; En halua. (2) Hän panee minut makaamaan vihreillä laitumilla; Hän johdattaa minut tyynien vesien äärelle. (3) Hän palauttaa sieluni; Hän johtaa minua vanhurskauden poluilla nimensä tähden. (4) Niin, vaikka kävelen kuoleman varjon laakson läpi, en pelkää mitään pahaa; Sillä sinä [olet] minun kanssani; Sinun sauvasi ja sauvasi, ne lohduttavat minua. 5) Sinä valmistat pöydän minun eteeni vihollisteni edessä; Voitele pääni öljyllä; Kuppini kaatuu. 6. Totisesti hyvyys ja armo seuraavat minua kaikki elämäni päivät; Ja minä asun Herran huoneessa ikuisesti.” – Psalmi 23:1-6 NKJV
