Profeetan roolin tutkiminen nykyaikana
Tutkiaksemme profeettojen jatkuvuutta kautta historian voimme tunnistaa kaksi keskeistä siirtymää: ensinnäkin Vanhasta testamentista Uuteen testamenttiin ja toiseksi Jeesuksen ajasta nykypäivään. Tässä QuickBitessä keskitymme ensimmäiseen siirtymään ja tutkimme profeettojen roolia heidän siirtyessään Uuden testamentin aikakauteen. Seuraavassa istunnossa perehdymme raamatulliseen perustaan profeettojen jatkuvalle roolille tänään ja miltä se näyttää käytännössä.
Profeetat alkukirkossa
Lukuisat raamatunkohdat eivät jätä meille juurikaan epäilyksiä profeettojen läsnäolosta ja toiminnasta alkuseurakunnan aikana. Yksi merkittävä hahmo on Agabus, profeetta, joka mainitaan kahdesti. Apostolien teot 11:28:ssa Agabus ennusti suuren nälänhädän, joka pyyhkäisisi yli roomalaisen maailman, profetian, jonka mukaan kirkko toimi lähettämällä apua kärsineille alueille. Myöhemmin, Apostolien teot 21:10-11, Agabus profetoi jälleen tulevaisuudesta, tällä kertaa Paavalin lähestyvästä pidätyksestä Jerusalemissa, osoittaen elävästi profeettojen roolin, jota käytettiin alkuseurakunnan valmisteluun ja ohjaamiseen.
Jerusalemin kirkolliskokous, kuten kuvataan Apostolien tekojen luvussa 15, korostaa profeettojen roolia seurakunnan ohjaamisessa teologisten ja käytännön päätösten kautta. Profeetat, kuten Juudas ja Silas, olivat läsnä rohkaisemassa ja vahvistamassa seurakuntaa profeetallisella arvostelukyvyllään ja viisaudellaan, mikä auttoi muokkaamaan alkuseurakunnan suuntaa keskeisissä kysymyksissä, kuten pakanoiden sisällyttämisessä. Lisäksi Apostolien teot 15:32 mainitsee Juudaksen (jota kutsutaan myös Barsabbaksi) ja Silaksen, joita kuvataan profeetoiksi, jotka rohkaisivat ja vahvistivat uskovia monilla sanoilla.
Filippuksen tyttäret mainitaan Apostolien teot 21:9:ssä naisina, jotka profetoivat ja tarjoavat lisätodisteita profeettojen aktiivisesta roolista alkuseurakunnan elämässä, tällä kertaa mukaan lukien naisten osallistuminen.
Apostolien valtuuttaminen
Barnabaan ja Saulin toimeksianto Apostolien teot 13:1-3:ssa korostaa profeettojen olennaista roolia apostolisen palvelutyön tunnustamisessa ja vahvistamisessa. Tässä kohdassa Pyhä Henki puhui profeettojen ja opettajien kautta ja ohjasi heitä erottamaan Barnabaan ja Saulin lähetystyöhönsä. Tämä hetki korostaa profeetallisen ja opettavan palvelutyön yhteistyöhön perustuvaa luonnetta apostolien valtuuttamisessa sekä Hengen johdatusta jumalallisten tehtävien vahvistamisessa. Tämä on merkittävää. Viisinkertaisen palvelutyön joukossa profeetat ja opettajat ovat niitä, joiden roolit ilmentävät eniten Sanaa. Profeetat edustavat Jumalan puhetta, tuoden jumalallista ilmoitusta, viisautta ja Kairos-julistuksia, kun taas opettajat keskittyvät Raamatun selittämiseen, puolustamiseen ja soveltamiseen. Nämä kaksi palvelutyötä taistelevat Jumalan sanan koskemattomuuden puolesta ja varmistavat, että sen totuus pysyy keskeisenä kirkon elämässä ja tehtävässä.
Tämäon tietysti laaja luokittelu, ja käytännössä roolit ja voitelut menevät usein päällekkäin. Esimerkiksi pastori voi toimia profeetallisen voitelun alaisuudessa johdossaan, tai opettaja voi saada profeetan kaltaisen ilmoituksen oivalluksen. Samoin kohtaamme apostolisia profeettoja, profeetallisia apostoleja ja profeetallisia evankelistoja, muiden yhdistelmien ohella. Näiden lahjojen vuorovaikutus rikastuttaa kirkkoa. Selvyyden vuoksi yksinkertaistamme kuitenkin tämän keskustelun rooleja tunnistaaksemme, mikä tekee niistä ainutlaatuisen tunnistettavia ja perustavanlaatuisia niiden erillisissä ilmaisuissa.
Tämä profeetallinen apostolisen toimeksiannon malli on ilmeinen sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa. Älkää ymmärtäkö minua väärin tässä asiassa, en kannata tätä ehdottomana, mutta aion lähentää ymmärryksemme viisiosaisesta palvelutyöstä Raamatun suunnitelmaan ja erityisesti apostolisen ja profeetallisen kumppanuuden kanssa. Ymmärrän, että se, mitä kerron, saattaa haastaa joitakin näkemyksiä, mutta omaksukaamme kaikessa berealainen lähestymistapa (Ap. t. 17:11) ja tutkikaamme ahkerasti pyhiä kirjoituksia nähdäksemme, ovatko nämä asiat niin.
Alussa oli Sana
Periaate, jonka mukaan Jumala aloittaa työnsä Sanansa kautta, on perustavanlaatuinen tämän dynamiikan ymmärtämisessä. Siitä hetkestä lähtien, kun Jumala julisti: ”Tulkoon valo” (1. Moos. 1:3) ja synnytti näkyvän maailman, Johanneksen syvälliseen lausuntoon: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala” (Joh. 1:1-2 NKJV), näemme, että kaikki, mitä Jumala tekee, aloitetaan ja aktivoituu Hänen Sanansa kautta. Profeetoilla Hänen Sanansa kantajina on siksi ainutlaatuinen asema valtuuttaa apostoleja, jotka palvelevat astioina, joiden kautta Jumala puhuu ja ohjaa tarkoituksiaan.
Tämä periaate on esimerkki Jeesuksen palvelutyössä, joka on sekä lihaksi tullut Sana (Joh. 1:14) että profeetta kuin Mooses (5. Mooseksen kirja 18:15, Apostolien teot 3:22). Jeesus kutsui opetuslapsensa olemaan Hänen kanssaan, jotta Hän voisi lähettää heidät apostoleiksi (Mark. 3:14). Nämä ensimmäisen sukupolven apostolit, jotka Sana itse valtuutti suoraan, olivat perustavanlaatuinen osa alkuseurakuntaa.
Profeetallinen nollaus
Apostolien toinen sukupolvi, Paavali mukaan lukien, havainnollistaa profeettojen ja opettajien jatkuvaa roolia toimeksiannossa. Huomionarvoista on, että Paavali ei saanut toimeksiantoa ensimmäisen sukupolven apostoleilta, vaan pikemminkin profeettojen ja opettajien palvelutyön kautta Apostolien teot 13:1-3. Pyhä Henki puhui näiden henkilöiden kautta ja ohjasi heitä erottamaan Barnabaan ja Paavalin lähetystyöhönsä. Tämä merkitsi Paavalin apostolisen palvelutyön julkista vahvistusta, vaikka se ei ollutkaan hänen lähetystyönsä alku. Tässä vaiheessa Paavali oli jo ollut aktiivinen palveluksessa neljätoista vuotta (Gal. 2:1) ja oli käynyt läpi muuttavan kolmen vuoden jakson Arabian erämaassa (Gal. 1:17-18). Tuona aikana Paavali sai suoraa ilmoitusta ja opetusta Jeesukselta Kristukselta – Sanalta itseltään – eikä ihmisten välittäjien kautta. Tämä yksinäisyyden aika toimi eräänlaisena profeetallisena uudelleenkäynnistyksenä, joka perusti Paavalin palvelutyön Sanan ilmoitukseen ja profeetalliseen aktivointiin.
Tämä malli vahvistaa Sanan keskeistä asemaa sekä profeetallisessa että apostolisessa palvelutyössä. Profeetat, jotka ”puhuvat”, ja apostolit, ”lähetettyinä”, jotka suorittavat Jumalan tehtävää maan päällä, toimivat yhdessä varmistaakseen, että seurakunta pysyy linjassa Jumalan sydämen ja tarkoituksen kanssa. Tämän kumppanuuden kaksoisluonteen ja apostolin ja profeetan välisen eron tai roolien ymmärtäminen antaa meille hyödyllisen kehyksen, jonka puitteissa työskennellä. Esimerkiksi:
”(28) Ja Jumala on asettanut seurakuntaan nämä: ensin apostolit, toiset profeetat, kolmanneksi opettajat, sen jälkeen ihmeet, sitten parannuslahjat, apu, hallinto, erilaiset kielillä.” 1 Korinttolaisille 12:28
Kuten Paavali tässä väittää, Jumala asetti apostolit ensin, mikä ensi silmäyksellä saattaa näyttää luovan hierarkian tai tärkeysjärjestyksen, mutta näin ei ole ollenkaan. Itse asiassa tämän raamatunkohdan konteksti käsittelee ruumiin ykseyttä ja erilaisuutta, jossa Paavali puolustaa jokaista osaa on tehty kunnialliseksi Herran edessä. Jokainen ruumiin jäsen on erityinen, jokaisella on kunnia, jokaisella on Jumalan antama rooli, joka tuo täydellisyyttä ja hyvinvointia. Tässä jaksossa on siis kyse roolista ja vastuusta, jossa apostolien tehtävänä on palvella seurakuntaa apostolisella peitteellä ja Kristuksen kaltaisella esimerkillä. On kuitenkin myös huomattava, että tämä nimitys on seurakunnalle eikä profeetan neuvolle Herran edessä. Samoin profeettaa ei ole kutsuttu ottamaan apostolista suojaa seurakunnalle. Näiden kahden on työskenneltävä yhdessä, kunnioittaen toistensa roolia ja tilaa Jumalan taloudessa, olipa kyse sitten seurakunnasta paikan päällä tai Herran neuvoista taivaissa.
Tästä apostolisesta ja profeetallisesta kumppanuudesta ei ole helppo neuvotella, ja se vaatii suurta nöyryyttä ja sydämen puhtautta. Kaikki viipyilevät varjot uusiutumattomassa sydämessä tai mielessä nousevat pintaan ennemmin tai myöhemmin ja aiheuttavat mahdollisesti paljon vahinkoa. Se vaatii paljon armoa ja rakkautta palvella kummassakin näistä kyvyistä ja antautumisen elämäntapaa, kuten Johannes Kastaja ilmaisi, joka tunnusti: ”Hänen täytyy kasvaa, mutta minun täytyy vähentyä” (Joh. 3:30). Kun tämä apostolinen/profeetallinen kumppanuus on terve ja toimii Taivaan suunnitelman mukaan, se puhaltaa elämää ruumiiseen ja vaalii joustavaa seurakuntakulttuuria, joka pystyy vastaamaan Hengen tuuliin. Vain silloin voidaan todella laskea luja perustus, jolle muu seurakunta voi kasvaa vahvaksi.
Entä sitten Vanha testamentti? Näemmekö profeetallista toimeksiantoa ennen seurakunnan aikakautta? Varmasti. Samuel voiteli sekä Saulin (1. Samuel 9:15-10:1) että Daavidin (1. Samuel 16:1-13) Israelin kuninkaiksi, mikä osoitti profeettojen roolin Jumalan valittujen johtajien vahvistamisessa. Lisäksi profeetta Naatan ja pappi Saadok voitelivat kuningas Salomon (1. Kun. 1:32-40) korostaen profeettojen ja pappien yhteistyöroolia jumalallisten nimitysten vahvistamisessa.
Ehkä merkittävin esimerkki on siirtymä Mooseksen ja Joosuan välillä:
”Ja Herra sanoi Moosekselle: ’Ota mukaasi Joosua, Nuunin poika, mies, jossa on Henki, ja pane kätesi hänen päälleen; Aseta hänet pappi Eleasarin ja koko seurakunnan eteen ja vihki hänet heidän silmiensä eteen. Ja anna osa vallastasi hänelle, jotta koko israelilaisten seurakunta olisi kuuliainen.'” (4. Mooseksen kirja 27:18-20 NKJV)
