”(12) Tällä hetkellä me näemme peilistä, himmeästi, mutta sitten kasvoista kasvoihin. Nyt tiedän osittain, mutta sitten tiedän aivan kuten minut myös tunnetaan. (13) Ja nyt pysyvät usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin näistä [on] rakkaus.” – 1. Korinttilaisille 13: 12-13 NKJV
Taivaallisen Isämme suhde meihin ylittää älymme ja ymmärryksemme; sen juuret ovat uskossa, toivossa ja rakkaudessa, joista jokainen aktivoituu meissä Pyhän Hengen kautta. Usko ankkuroi uskomme Hänen identiteettiinsä, toivo vakuuttaa meidät Hänen lupauksistaan ja rakkaus sytyttää intohimoisen pyrkimyksen syvempään läheisyyteen Hänen kanssaan. Muuttumattomana ja iankaikkisena taivaallinen Isämme pysyy muuttumattomana läpi iankaikkisuuden. Sama liittonsa pitävä Jumala, joka vaelsi Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa, pitää lupauksensa meille tänä aikana. Soturijumala, joka vapautti Israelin Egyptistä, on sama, joka vapauttaa meidät orjuudesta vapauteen.
Kaikki Isämme teot ovat enemmän kuin pelkkiä tehtäviä; ne ovat heijastuksia Hänen luonteestaan luomakunnan kankaalla. Hän ei pyri todistamaan itseään; Sen sijaan Hän säteilee täydellisyyttään maailmaan, joka on luotu Hänen kunniakseen (Ilm. 4:11).
Hän ei ole työorientoitunut, vaan suhteellisesti tarkoituksellinen, päättäen paljastaa itsensä langenneelle ihmiskunnalle rajattomasta rakkaudestaan. Tätä intentionaalisuutta ei ohjaa välttämättömyys, vaan suhteellinen halu.
Hän kutsuu meitä suhteeseen, jota leimaa rakkaus ja ykseys, jossa pelko väistyy Hänen lujan läsnäolonsa varmuuden tieltä ja Hän kutsuu meitä kukoistamaan rakkaudessaan tietäen, että Hänessä me löydämme todellisen täyttymyksen ja tarkoituksen.
Isämme haluaa sydämemme, koska Hän haluaa meidän tuntevan Hänen sydämensä.
